torstai 8. syyskuuta 2016

Millaista esiopetus on Leinelässä? Meillä leikitään!


”Uusi esiopetusvuosi ja uudet esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet, uudet tiimit ja uudet lapset esiopetusryhmissä.” 
”Paljon uusia asioita ja paljon suunniteltavaa.” 
”Tuntuu haasteelta, mutta onneksi mielenkiintoiselta sellaiselta.” 
”Kaksi isoa eskariryhmää, joista toisessa vielä osa viskareita.” 
”Yhteisen suunnittelun järjestäminen on haastavaa, mutta yhteistä pitäisi tietenkin saman päiväkodin eskareissa olla.” 
”Halutaan olla me.”



Lähimetsän pöllövaari oli kouluttanut edellisen vuoden esikoululaisista metsäagentteja, joten kokemusta leikillisestä esiopetuksen teemoittamisesta meillä oli. Samaa pöllövaari-projektia emme kuitenkaan halunneet tänä vuonna jatkaa. Joukkoon oli saapunut uusia työntekijöitä ja ”vanhoille” lapsille teema oli jo ehkä liiankin tuttu sekä lasten ideoille ja toiveille pitäisi olla tilaa. Emme voineet suunnitella kaikkea valmiiksi ilman lapsia.

Metsä
 ja salaperäiset leikit olivat kuitenkin päiväkotiimme läheisesti liittyviä teemoja, joten niiden pohjalta idea kumpusi. Yhden työntekijän aarteista löytyi suuri kettukäsinukke ja siitä se ajatus sitten lähti. Aikuisen johdattelemana aloittaisimme yhteisen Kettu-projektin. Salaperäinen metsän kettu, jolla ei ollut edes nimeä, lähestyisi lapsia pyytäen lupaa osallistua eskariin, haluten  oppia lasten kanssa uusia asioita, mutta samalla opettaen lapsille omia tietojaan. Ja kaikki mitä sen jälkeen tapahtuu, kumpuaa lasten ideoista ja kommenteista.


Löyhä, mutta samalla yhteinen teema antaa kahdelle ryhmälle molemmille vapauden toteuttaa projektia omista lähtökohdistaan ja ryhmän tarpeista. Teema ei kuitenkaan ole niin sitova, etteikö lasten omista mielenkiinnonkohteista kumpuavat teemat olisi mahdollisia. Lasten ideoiden pohjalta uusi EOPS ohjaakin esiopetusta toteuttamaan. Kettu kulkee mukana, leikkii ja tutkii yhtenä eskarina, luoden kuitenkin koko vuodelle yhteen nivovan teeman. Se yhdistää kaikkia pienryhmiä ja kahta eskariryhmää sopivasti yhteiseen ”Me henkeen”.

Ketun kanssa voi sukeltaa kaikkeen, esimerkiksi Pokémonien maailmaan. Pokémonit tuntuivat nimittäin olevankin alkusyksyn mielenkiintoisin juttu. Pokémon GO! Ja niinpä päätimme tarttua teemaan saman tien.

Pokémoneista tulostettiin väristykuvia. Niistä harjoiteltiin piirtämään ikkunaa vasten omalle paperille oma Pokémon-hahmo ja ne väritettiin. Pokémon-palloja askarreltiin. Paperipallot otettiin pihalle mukaan ja juostiin näkymättömiä Pokémoneja niillä saalistaen. Kun näkymättömät Pokémonit oli kaikki napattu, siirryimme sisätiloihin. Sisällä kuljimme pohjapiirustuskartan avulla tai tabletilta huoneista otettuja kuvia katsellen etsimässä sisälle piiloutuneita Pokémoneja. Sisältä löytyneet Pokémonit vaativat suorittamaan toiminnallisia tehtäviä (mm. suujumppa) ennen kiinni jäämistään. Iltapäivisin pöydän täyttivät Hamahelmi-laatikot, kun pyöreisiin alustoihin taiottiin yhdessä Pokémon-pallojen värisiä (niitä on todellakin useita eri värisiä) Hamahelmi-taideteoksia.






Ensimmäisten viikkojen kestänyt innostus, ensimmäinen projekti. Mukaan lähtivät niin pojat kuin tytötkin. Aikuisista puhumattakaan :). Ja mitä me opimme? Yhdessä tekemisen iloa, kokemusten jakamista, viivan hahmottamista ja väritystaitoa, leikkaamista, hienomotorisia taitoja, matemaattista hahmottamista, laskemista, värien lajittelua, vaikeita Pokémon-nimiä, kirjainten jäljentämistä, liikunnallista ulkoilua ja juoksemista, tilan hahmottamista ja kartanlukutaitoa, suujumppaa ja löytämisen iloa. Kaikki oli toiminnallista ja mukaansa tempaavaa!



Mitä Leinelän esiopetusvuosi tulee siis pitämään sisällään? Sitä emme vielä tarkalleen tiedä. Aikuiset pohtivat ja muistavat, eheyttävät kaikki tärkeät sisällöt lapsista kumpuaviin projekteihin, siitä olemme varmoja. Mutta kaksi isoa Leinelän eskariryhmää kulkee nyt yhdessä, metsäketun johdattelemaa salaperäistä polkua pitkin, kohti koulumaailmaa. Leikkien. Ja mitä polulla lopulta tapahtuu riippuu ihan lapsista vain.




3 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta! :)

    VastaaPoista
  2. Tiedoksi kiinnostuneille. Viertolan koulussa alkaa ruotsinkielen kielikylpyesikoulu ja ruotsinkielen kielikylpyluokka (1.luokka) ensi syksynä 2017. Lisätietoja saa varmastikin esim. Viertolan koulun rehtorilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pidetään peukut pystyssä, että tarpeeksi lapsia hakeutuu ruotsin kielikylpyesiopetukseen ja myös 1. luokalle, jotta saadaan ryhmät käynnistymään. Esiopetukseen ja kouluun ilmoittautuminen lukuvuodelle 2017-2018 alkaa tammikuussa 2017.

      Poista