perjantai 17. maaliskuuta 2017

Luistelua luonnonjäällä Hansilaiseen tapaan - Liikunta on pop!

Helmikuun aurinko lämmittää jo. Sitä ei voi olla huomaamatta. Sen säteitä haluaa itseensä. Suurin osa eskarilaisista on saapunut paikalle lounaan aikaan ympärivuorokautiseen Hansin päiväkotiin, joten ruokailun jälkeen on hyvä ajankohta suunnata luistelemaan. 

Päiväkodin lähellä on Rekolanmäen koulun urheilukenttä, joka jäädytetään talvisin. Liikunta on pop. Sitä pidetään aktiivisesti mukana joka päivä eri muodoissaan. Perinteisten palloilulajien lisäksi eskarilaiset kehittelevät omia lajejaan vuoden aikana. Ehkä niistä lisää joskus myöhemmin.

Näin se menee: Valitse ajankohta, keskustele lasten kanssa aiheesta, tiedota vanhemmille sähköisesti.
Toiminta: Auta puolille lapsista luistimet jalkaan ja kypärät päähän jo päiväkodissa lämpimissä tiloissa. Valmiit lapset pulkkiin, kiitos. Toinen puoli ottaa luistimet mukaan ja toimii pulkkakuskeina eli vetää pulkissa olevat lapset kentälle. 
Nautitaan kylmänä tai viileänä. Lämpimällä säällä hikoillaan sopivasti. (Systeemin avulla henkilökunnan näpit saattavat pysyä vähän pidempään toimintakykyisinä.)

Lasten kommentteja yhden tai kahden luistelukerran jälkeen: ”Mä osaan jo luistella.” Kato mikä vauhti!” ”Opeta mulle.” ”Tää on kivaa.” ”Mä haluun huomenna uudestaan.”

Lopuksi opetetaan miten luistimet saa itse pois jalasta. Että kannattaa istua lumipenkalle lähelle omia jalkineita. Miten luistimien nauhat löysätään. Lapset pakkaavat välineet pulkkiin ja vetävät ne takaisin päiväkodille.



PS. Kentälle reitti on pelkkää alamäkeä, kentältä päiväkodille nousee mäki ylös. Liikkuminen ja lukeminen kannattaa aina!

Helmikuussa 2017
Kai Lehtisalmi, Hansin päiväkoti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti